Vapautta vai vankeutta?

talvi2019_3Edellisessä blogikirjoituksessani kerroin advaita vedantan ja filosofi Spinozan monistisista maailmankatsomuksista. Ensi katsomalta monistinen filosofia tuntuu fiksulta ja perusteltavissa olevalta: perimmäisen ykseyden oivaltamisen voisi parhaimmillaan ajatella johtavan eettisesti kestävään toimintaan, vastuunottoon ja välittämiseen, egoisimin ylittämiseen, yhteisen, jaetun pohjan oivaltamiseen ja myös mielenrauhan säilyttämiseen välillä kaoottisenakin näyttäytyvässä maailmassa. Monismi ei nosta ihmistä luomakunnan herraksi, vaan asettaa ihmisen kuuntelijan asemaan osaksi suurempaa kokonaisuutta. Tämä tuntuu kohtuulliselta ja oikeudenmukaiselta.

Ongelmallista ykseysfilosofioissa on niihin kätkeytyvä välttämättömyys ja determinismi. Kaiken taustalla on jokin, kaikkea aistein havaittavaa, ajattelua ja materiaalista maailmaa yhteenkurova ”voima” tai ”perusta”, jolloin jokainen osatekijä on niin pieni pisara kokonaisuuden meressä, ettei esimerkiksi yksittäisen ihmisen teoilla tai tahtomisilla ole lopulta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kaikki tapahtuu kuitenkin niin kuin tapahtuu. Tämä voi näyttäytyä paitsi harmonisena, eettisesti perusteltuna eetoksena myös eräänlaisena kohtalonomaisena, alistuvana suhtautumisena maailmaan ja omaan osaansa siellä.

Edellisessä postauksessani kerroin filosofi Spinozasta. Hän päätyi monisminsa pohjalta maalaamaan järkkymättömän deterministisen maailmankaikkeuden, jossa ihmisen vapaan tahdon oikea ymmärtäminen tarkoitti sen ymmärtämistä, ettei mitään vapaata tahtoa ole, vaan kaikki tapahtuu, kuten tapahtuu, välttämättä. Kaikki olemassa oleva, muun muassa minä ja lyijykynä, on saman puunrungon yhä suippenevia oksia. Emme voi tarkalleen tietää, missä kohdassa olemassaolon oksistoa olemme, mutta elämänkulkumme määräytyy osana kokonaista puuta. Tällöin kaikki määräytyy välttämättä kokonaisuudesta käsin, eikä yksittäisillä oksilla ole oikeaa vapautta valita tai määrätä elämänkulkuaan ykseydestä irrallisina. Kaikki vapaus on vain illuusiota: mielemme luomaa toiveunta (tai painajaista). Elämämme kulkee vääjäämättä suuntaansa osana omaa itseä isompaa kokonaisuutta, joten ihmisen vapaan tahdon idea on vain mitätön pirskahdus ajattelun attribuutissa.

Spinozalle vapaa tahto tarkoitti juurikin todellisuuden välttämättömyyden perusprinsiipin tajuamista eli ykseyden näkemistä kaiken maailman satunnaisuuksien takana. Hänelle viisautta on nähdä todellisuuden välttämätön luonne ja säilyttää eräänlainen stoalainen tai jooginen mielentyyneys kaikkien kauheuksien ja ihanuuksien keskellä.

Dharman laki

Järkähtämättömällä välttämättömyyden periaatteella toimii myös advaita vedantassa Dharman laki. Kirjaimellisesti se tarkoittaa: ”se, mikä pitää yhdessä.” Dharma on kaiken olemassa olevan moraalisen ja sosiaalisen normiston järjestys. Se voidaan jakaa yleiseen dharman lakiin, joka on sama kaikille ja yksityiseen dharman lakiin, joka määrittää jokaisen yksilöllisen ”elämäntehtävän”.  Yleinen ja yksityinen dharma voidaan erottaa käsitteellisesti, mutta elämässä ne kuroutuvat toisiinsa kuin dna:n kaksoiskierteet.

Dharmaa on kutsuttu myös Brahmanin itsetoteutukseksi, joka tapahtuu jatkuvassa luomisen prosessissa. Tämä tarkoittaa, että dharma määrittää kaiken olemassa olevan ”elämäntehtävän”, olipa kyseessä vuori tai ihminen. Ihmisen osa on ”ymmärtää” oma paikkansa tai tehtävänsä maailmassa osana suurta syklistä, sykkivää kokonaisuutta. Ihminen voi kuitenkin toteuttaa omaa paikkaansa kokonaisuudessa hyvin tai huonosti. Kuitenkaan dharman lakia vastaan pyristelevät toimet eivät osoita aitoa tahdon vapautta, koska tällaiset valinnat johtavat kauemmaksi todellisuuden tai todellisen itsen oikeasta oivaltamisesta. Lopulta aina iso pyörä pyörii, koska Brahmanin luomisprosessia ei voi muuttaa tai vastustaa.

Aitoa vapautta advaita vedantistille on ymmärrys omasta paikasta osana Brahmanin luomisprosessin kokonaisuutta. Ja kun tämän ymmärtää, hoksaa, että vapaan tahdon käsite on itse asiassa merkityksetön käsite. Se on käsite, joka kuuluu rajalliseen tapaamme hahmottaa maailmaa erillisyyksinä, valintojen maailmana. Kun yhteyden ymmärtää, ei ole mitään valintoja, ei ole mitään tekoja, koska todellisessa ykseydessä kaikki vain on, ilman erittelyjä.

In advaita Vedanta: From the standpoint of absolute reality, there is only the Self, the ultimate sense of “I.” There is no action because there are not two things; thus the “actor-action-acted upon” triad does not exist. Consequently, the very notion of free will is meaningless. Enlightenment entails the realization that karma relates to the body-mind and not to the real Self.

Dennis Waite

Miten toimia aktiivisesti oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja samalla myöntää oma rajallisuutensa tai jopa osattomuutensa maailman muuttamisessa? Miten puheet vapaan tahdon merkityksettömyydestä sekä syiden ja niiden välttämättömien seurausten perusteella veivaavasta maailmanpyörästä istuvat omia intohimojaan seuraavan ja omaa elämäntehtäväänsä määrittävän, länsimaalaisen yltiöindividualistin pirtaan? Advaita vedantisti näkee, että perimmäisen ykseyden oivaltaminen poistaa nämä kysymykset, koska tällaisia kysymyksiä voi kysyä vain dualistisista näkemyksistä eli todellisuuden väärinymmärtämisestä  käsin.

Ne ovat silti tärkeitä kysymyksiä, joihin monistisista maailmankatsomuksista käsin annetut vastaukset eivät tyydytä kaikkia.

P.S. Pienenä loppuhuomiona lisään, että vaikka viime blogaukset olen pyörinyt kiehtovassa monismin maailmassa, monet joogan nykysuuntaukset  viittaavat useimmiten toiseen kiehtovaan filosofiaan eli Samkhya-filosofiaan perustuvaan Patanjalin joogaan. Se perustuu dualistiseen maailmankatomukseen, kuten myös Vedantan dvaita-koulukunnan filosofia. Näihin palaan myöhemmin.

Mainokset

Monistisia maailmoja

img_1752Blogi-kirjoituksissani Suuri illuusio ja Varjojen matrix kuvasin materiaalisen maailman ja tietoisuuden toisiinsa kietoutuvaa advaita vedantista metafysiikkaa. Advaita vedantan mukaan kaikki, mitä on, on yhden saman perustan, Brahmanin, ilmentymää. Tällaista filosofiaa kutsutaan monismiksi.

Länsimaisen filosofian historiassa yksi varhaisista monistisista filosofeista oli noin 500 eaa elänyt Parmenides. Hänen näkemyksensä mukaan kaikki muutos ja liike maailmassa olivat yhden ja saman muuttumattoman perustodellisuuden ilmenemismuotoja.

Parmenideen ja advaita vedantan henki näkyy myös erityisesti 1600-luvulla eläneen rationalistifilosofin, Benedictus de Spinozan (1632–1677), ajattelussa. Hänen monistinen filosofiansa tukeutui myös osaltaan harhan käsitteeseen eli siihen, että äärellisinä olioina tulkitsemme maailman perustavaa olemusta virheellisesti erojen tai negaatioiden kautta. Erojen havaitsemiseen keskittyvä mieli ei Spinozan mukaan kykene havaitsemaan kaiken pohjalla olevaa ykseyttä ja jää moneuden harhan valtaan. Mikä oli Spinozan ratkaisu ykseyden hahmottamiseksi?

Substanssi kaiken perustana

Spinoza ratkaisi homman tuomalla pelikentälle substanssin käsitteen, joka tarkemmassa tarkastelussa alkaa kovasti muistuttamaan advaitan Brahmania. Spinozan mukaan substanssia, eräänlaista kaiken olevan perustaa, ei voi aiheuttaa mikään ulkopuolinen, ja sen täytyy näin ollen olla itsensä syy. Sen olemus sisältää välttämättä oman olemassaolonsa. Se on ääretön ja rajoittamaton, ja sisältää kaiken. Minä tai kynä olemme tuon substanssin väliaikaisia, äärellisiä olomuotoja, eräänlaisia ilmentymiä, jotka tulevat ja menevät tuulen lailla. Mikään maailmassa oleva todellinen olio tai asia ei ole itsenäinen olio, vaan substanssin ilmentymää. Äärellisinä olioina määritämme olemassa olevaa negaation kautta, eli sen kautta, mitä emme ole tai mitä asiat eivät ole: kivi ei ole ihminen, mieli ei ole ruumis jne. Spinozan näkökulmasta olemme jollain tavalla oman käsityskykymme rajoittuneisuuden vallassa, kun jäämme kiinni erotteluihin, emmekä havaitse erojen alla olevaa ykseyttä.

Spinozan  mukaan voimme hahmottaa substanssia eri tavoilla eli attribuuteilla: voimme hahmottaa substanssia joko ulottuvaisuuden tai ajattelun attribuuteilla. Ne eivät ole siis erillisiä substansseja, vaan tapoja hahmottaa olevan ykseyttä, yhtä ja samaa substanssia.  Kun substanssia hahmottaa ajattelun kautta, on luontevaa puhua jumalasta, kun substanssia hahmottaa ulottuvuuden kautta, on kätevää puhua luonnosta. Spinozan usein referoitu lause: ”Substanssi on Jumala eli Luonto” viittaa juurikin ajattelun ja ulottuvuuden attribuuttien kautta avautuvaan ykseyteen. Spinozan näkemyksessä kaikkeuden ykseys on ensisijainen, joten esimerkiksi kristillinen näkemys jumalasta maailman ulkopuolisena toiseutena ei sovi Spinozan pirtaan. Tässä ollaan lähellä advaitan käsityksiä.

Puun runko ja sen oksat

Monistiset filosofit, kuten Spinoza ja advaita-filosofinen kommentaattori Sankara, ylittävät maailmankatsomuksissaan sellaisia meille nykyihmisille itsestäänselviltä tuntuvia kategorioita, kuten mieli ja ruumis tai subjekti ja objekti, havaitsija ja havainnon kohde, asettaen olemisen peruskategoriaksi alkuperäisen ykseyden.

Tällä voisi olla jännittäviä seurauksia esimerkiksi sille, miten ajatellaan saavutettavan vaikkapa tietoa maailmasta. Ykseyden ajatuksesta lähtien voisi ajatella, ettei ole väliä, avautuuko kokemuksemme alkuperäisestä ykseydestä kehollisen harjoituksen, luonnossa oleilun, aineen reaktiota tutkivan fysiikan, musiikin kuuntelemisen, yhteisöllisen tekemisen vai nojatuolissa maailmankaikkeutta pohtivan filosofoinnin avulla. Kaikkihan ovat saman perusrungon oksia. Spinoza kuitenkin järkähtämättömänä rationalistina hukkaa tämän kiinnostavan langanpään, eikä antaudu tällaiseen ajatuskulkuun. Hän päätyy lopulta nostamaan ajattelun korkeammaksi tavaksi ykseyden ymmärtämisessä.

Kaikkeuden ykseysajatus on kiehtova, ja jollain tapaa rationaalisen ajattelun ja kokemuksellisuuden kautta ymmärrettävä maailmakatsomus. Se ei vaadi välttämättä sitoutumista minkäänlaiseen jumaluuteen (jos ei halua maailmaa sillä nimellä kutsua), eikä se vaadi lähtökohtaisesti ottamaan kantaa siihen, onko maailma perustaltaan ainetta vai henkeä, jotain siltä väliltä tai ei kumpaakaan niistä.

Monismissa erillisoliot ja ilmiöt voi ajatella saman, muotoaan muuttavan ”energian” (whatever it is) eri olomuodoiksi. Ne tulevat ja menevät osana massiivista kokonaisuutta. Monismissa voi nähdä myös eettisen vireen; ympäristöstä, luonnosta, muista ihmisistä huolehtiminen on samalla omasta itsestä huolta pitämistä, koska olemme pohjaltaan kaikki samaa ja kiinni samassa olemisen rungossa.

Kuitenkin myös monistisissa maailmankatsomuksissa on filosofisia ongelmakohtia. Niiden maalaama maailma makaa  usein välttämättömyyden viitan alla. Modernin, vapautta ja riippumattomuutta kaipaavan individualistisen ihmissielun yksilölliset itsenkehittämisprosessit ja tuntemukset siitä, että on aitoja valintoja tekevä tyyppi, sopivat usein huonosti tähän speksiin. Näistä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

 

Jooga ja mielenterveys, mitä sanoo tutkimus?

debashis-biswas-577768-unsplashErilaisten joogisten tekniikoiden harjoittamisen vakuutellaan tuovan mukanaan monenlaisia psykofyysisiä hyötyjä. Joogan (asana, pranayama ja meditaatio, nämä kolme yhdessä ja/tai erikseen) vaikutuksia mielenterveyteen on myös tutkittu tieteellisesti. Tutkimusten mukaan joogaharjoitus näyttäisi kehittävän tunteiden hallintaa, helpottavan stressiä sekä vähentävän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Se näyttäisi kehittävän keskittymiskykyä ja lisäävän tarkkaavaisuutta ja luottamusta itseen ja ympäristöön. Moni kokee joogaharjoittelun kohentavan elämänlaatua ja vaikuttavan myönteisesti hyvinvointiin. Tämän suuntaisia tuloksia sain myös itse liikuntalääketieteen alaan kuuluvassa gradussani vuonna 2013 (Itä-Suomen yliopisto), jossa tutkin joogan asanaharjoittelun välittömiä vaikutuksia autonomisen hermoston toimintaan ja psyykkisiin tekijöihin.

Edellä lueteltu positiivisten asioiden listaus kuulostaa tietenkin mukavalle, mutta tällaisten vaikutusten tieteelliseen tutkimiseen ja todentamiseen liittyy paljon haasteita. Vaikutuksia tutkitaan usein kyselytutkimuksissa tai lyhytkestoisissa, järjestetyissä kokeissa, ja usein tutkimuksiin valikoituu lähtökohtaisesti joogaharjoitteluun myönteisesti suhtautuvia ihmisiä. Pitkäkestoisten vaikutusten tutkiminen eli niin kutsuttujen pitkittäisleikattujen tutkimusten organisoiminen vie aikaa vuosikymmeniä. Usein inhimillisten ja taloudellisten resurssien puutteet tulevat vastaan ennen kuin muita tutkimuksellisia haasteita päästään edes kohtaamaan. Tulokset voivat myös vesittyä monesta syystä. Pitkittäistutkimuksissa on usein hyvin vaikeaa osoittaa yhteyksiä yhden ainoan tekijän, kuten joogaharjoittelun, ja terveydentilan välille. Ketään ihmistä ei voida myöskään velvoittaa sitoutumaan vuosikymmeniksi minkäänlaiseen elämäntapaan tai tutkimusasetelmaan.

Satunnaistetuissa kontrolloiduissa kokeissa, jotka ovat lääketieteellisen tutkimuksen lippulaivoja, koeryhmät ovat usein pieniä, ja sekä vertailuryhmään että koeryhmään valikoituneet henkilöt ovat usein lähtökohdiltaan kovin heterogeenisiä, jotta heistä voitaisiin kovin yhteisiä ja yleisiä johtopäätöksiä vetää. Yksittäiset kokeet ovat usein kestoltaan lyhyitä ja silti niissä koehenkilöiden huono sitoutuminen aiheuttaa usein tutkimuksellisia ongelmia. Yksittäiset tutkimukset ovat aina pisara meressä, joten niistä ei voi vetää johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen, vaan tarvitaan useita kymmeniä tai jopa satoja tutkimuksia, jotta jotain merkityksellistä voidaan todeta. Tämä tarkoittaa, että tutkimuksia täytyy edelleen saada määrällisesti lisää, niiden laatua täytyy kehittää ja tulosten täytyy olla tarpeeksi merkittäviä tilastollisesti ja tulokset täytyy pystyä osoittamaan vakuuttavasti juurikin joogaharjoittelusta johtuviksi. Vasta silloin voidaan puhua vahvasta tieteellisestä näytöstä.

Esimerkiksi elektronisesta, lääketieteellistä tutkimusta kokoavasta tietokannasta, PubMedistä (US National Library of Medicine National Institutes of Health), löytyy tällä hetkellä (10.1.2019) hakusanalla ”yoga” yhteensä 4755 tutkimusta. Onhan se paljon, mutta aika vähän, kun vertaa esimerkiksi hakusanalla ”strength training” yhteensä 34 182 tai hakusanalla ”aerobic exercise” yhteensä 388 608 tutkimusta. Paljon on siis vielä joogatutkimuksellista työsarkaa kylvettävänä.

Joogaharjoittelua koskevia tutkimuksia 4755 kappaletta.

Voimaharjoittelua koskevia tutkimuksia 34 182 kappaletta.

Aerobista harjoittelua koskevia tutkimuksia 388 608 kappaletta.

Lähde: PubMed 10.1.2019

Jooga ei ole oikotie onneen

Vaikka some-kanavissa esiintyvät joogastarat ja joogalehdet kuvaavat joogit lähes ylimaallisina terveyden ilmentyminä, kuva on melkoisen yksipuolinen ja vääristynyt. Suurin osa joogan harrastajista on ihan tavallisia perusarkea pyörittäviä ihmisiä kremppoineen ja elämän haasteineen. Myös niillä staroilla on kuvien takana arki, joka ei ole pelkkää vihersmootieta, notkeita raajoja ja rakkauden valossa paistattelua. Myös he sairastavat, synnyttävät, ovat ahdistuneita ja tekevät työtä hiki otsassa elantonsa ansaitakseen.

Joogaa harjoittavat ihmiset eivät ole automaattisesti muita terveempiä, vaan heillä on samanlaisia terveysongelmia ja muita ongelmia kuin muillakin ihmisillä. Joogaajat kuitenkin usein uskovat ja kokevat joogan olevan tärkeä avain terveyden ylläpitämisessä ja mielen rauhoittamisessa. Kehollisena praktiikkana esimerkiksi asanaharjoittelun koetaan usein lisäävän hyvinvointia ja tuovan merkityksellisyyttä elämään. Merkityksellisyyden kokeminen on keskeistä keho-mielen hyvinvoinnin kannalta, mutta merkityksellisyyden kokemuksen tieteellinen tutkiminen ei ole niinkään lääketieteen alaa, vaan vaatii psykologin tai filosofin ammattitaitoa. Tämä ei tarkoita sitä, että joogasta saatavat vaikutukset perustuisivat vain ”päänsisäisiin” uskomuksiin tai etteikö joogasta olisi myös konkreettisesti ja psyko-fyysisellä tasolla apua esimerkiksi stressinhallintaan tai tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin (näistä juttua myöhemmin). Jooga, niin mahtavaa kuin se onkin, ei kuitenkaan ole mikään automaattinen oikotie onneen ja terveyteen.

Tämän kaiken sanottuani esittelen kriittisten linssien lävitse muutaman joogan mielenterveysvaikutuksia ansiokkaasti haarukoineen tutkimuksen. Aiheesta laajemmin kiinnostunut löytää tien eteenpäin blogitekstin loppuun liitetyn lähdeluettelon avulla.

Energiaa joogasta

Yhdysvalloissa tehtiin vuonna 2013 mittava tutkimus (Ross, Friedmann, Bevans, Thomas 2013), jossa 4307 satunnaisesti valikoitua iyengarjoogan harjoittajaa 41 osavaltiossa sai vastattavakseen joogan mielialoihin vaikuttamista koskeneen kyselytutkimuksen. Vastauksia saatiin yhteensä 1045 kappaletta, joten jo tässä vaiheessa matkasta karsiutui 75 % vastaajista. Osallistujat olivat sitä mieltä, että joogaharjoittelu antoi energiaa (84,5 %), lisäsi onnellisuutta (86,5 %), paransi sosiaalisia suhteita (67 %) ja unta (68,5 %).

Tulokset ovat toki mairittelevia meille joogan sanansaattajille, mutta luultavasti samankaltaisia tuloksia olisi saatu mistä tahansa lajista tai harrastuksesta, jonka ihmiset kokevat mieleiseksi itselleen. Tämä tutkimus osoittaa myös laajoihin kyselytutkimuksiin liittyvän problematiikan. Suuri osa kyselyn saaneista jättää vastaamatta. Usein vastaajiksi valikoituu enimmäkseen niitä henkilöitä, jotka kokevat asian itselleen merkitykselliseksi. Tämä vaikuttaa aina myös tuloksiin.

Katsaus kokoaa tutkimustuloksia yhteen

Tieteelliset katsaukset edustavat toisenlaista, aiempia tutkimustuloksia analysoivaa, tapaa tehdä tutkimusta. Niissä pyritään vetämään johtopäätöksiä parhaiten toteutetuista, tieteelliset kriteerit täyttävistä tutkimuksista.

Kirkwood ym. (2005) löysivät joogan mielenterveysvaikutuksia analysoivassa systemaattisessa katsauksessaan kahdeksan satunnaistettua kontrolloitua koetta, joissa tutkittavia oli 22–91/koe (n=370). Jokaisessa kokeessa interventioon oli käytetty eri joogametodia. Hoidettavien ahdistuneisuuden tila vaihteli lievästä vakavaan. Viisi tutkimusta kertoi positiivisista löydöksistä, mutta tutkimusten raportointi oli puutteellista. Metodologiset yksityiskohdat kuten satunnaistamismetodi, keskeyttäneiden henkilöiden määrä (attrition) sekä kokeeseen liittyvien ohjeiden noudattaminen (compliance) oli jätetty raportoimatta. Osa interventiomenetelmistä sopi huonosti tai ei lainkaan liikuntarajoitteisille. Vain yhdessä tutkimuksessa raportoitiin interventioon liittyvistä haittavaikutuksista kuten väsymyksestä ja hengenahdistuksesta.

Tutkimustulokset osoittivat puutteista huolimatta siihen suuntaan, että joogasta saattaa olla hyötyä ahdistuneisuuden ja depression hoidossa.

Kirkwood ym. 2006

Keskiarvo ahdistuneisuuden vähenemiselle joogaryhmissä oli merkittävä (P˂0,001–P˂0,05) kun taas vertailuryhmissä ahdistuneisuuden väheneminen ei ollut tilastollisesti merkitsevää (P˃0,05). Ahdistuneisuus väheni joogainterventioissa, yhtä interventiota lukuun ottamatta, 24–38 %, kun vertailuryhmissä ahdistuneisuus lisääntyi enimmillään 2 % ja väheni enimmillään 14 %. Vertailuryhmät tekivät erilaisia rentoutusharjoituksia, lukivat, kirjoittivat tai saivat plasebo- tai mielialalääkkeitä. Tutkimusmenetelmien vaihtelevuus, taudin vakavuuden vaihtelu sekä metodologiset puutteet tarkoittavat Kirkwoodin ym. (2006) mukaan, että tutkimusnäytön vahvistamiseksi tarvitaan lisää hyvin raportoituja, satunnaistettuja, kontrolloituja kokeita.

Pascoen ja Bauerin systemaattinen katsaus vuodelta 2015 sisälsi 25 satunnaistettua kontrolloitua koetta. Näissä tutkimuksissa tutkittiin joogan vaikutuksia autonomisen hermostoon ja aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintaan. Tutkimuksissa analysoitiin erilaisia fysiologisia parametrejä kuten verenpainetta, sydämen sykettä ja sykevaihtelua sekä kortisolitasoa (veri, sylki) ja immuunivasteeseen liittyviä tekijöitä. Mukana oli myös tutkimuksia, joissa oli käytetty fMRI-kuvantamista todentamaan aivojen stressinhallintaan ja mielialoihin liittyvien alueiden toimintaa ja rakennetta. Katsaus ehdottaa, että joogaharjoittelu voi johtaa parempaan autonomisen hermoston säätelyn tasapainoon sekä masennus- ja ahdistusoireiden vähenemiseen. Kuitenkin myös Pascoe ja Bauer pitävät Kirkwoodin ym. tapaan tuloksia alustavina.

Tämän hetkinen tutkimusnäyttö voitaneen puristaa tähän tieteellisen katsauksen loppulauseeseen, jossa Cramer ym. (2013) analysoivat 12 satunnaistettua tutkimusta, joissa oli mukana yhteensä 619 osallistujaa:

Despite methodological drawbacks of the included studies, yoga could be considered an ancillary treatment option for patients with depressive disorders and individuals with elevated levels of depression.

Henkinen harjoite

Joogan kohdalla keskeinen kysymys mielentiloihin vaikuttamisessa liittynee myös joogan kokeminen henkisenä harjoituksena. Fyysisiä vaikutuksia on haastavaa mitata, mutta niitä on kuitenkin  helpompi mitata kuin ihmisen kokemuksellisuuteen, henkisyyteen ja uskomuksiin liittyviä asioita. Joogan mielentiloihin liittyvät vaikutukset saattavat johtua osin taustalla olevista uskomuksista tai filosofis-henkisistä kiintopisteistä, jotka koetaan voimaannuttavina. Jollekin esimerkiksi Samkhya-filosofiaan (Mikä ihmeen Samkhya? Klikkaa tästä postaukseeni Dharmahommia) pohjaava ajatus, että todellista itseä ei identifioi kehoonsa, ajatuksiinsa tai kivun kokemukseen, saattaa olla merkittävä eksistentiaalisen tuskan lievittäjä. Toisille, kuten minulle, taas joogaharjoitukseen liittyvä kehollinen keskittyminen ja ykseyden kokeminen on merkityksellistä sinänsä: harjoituksessa mieli asettuu osaksi kehoa, pois ”pään sisältä”.

It is important to note that the original purpose of yoga – to increase one’s spiritual well-being or connection with the divine – has typically been a neglected area for researchers. The popularity of yoga as an exercise that is being done in health clubs has probably led to some de-emphasis of spirituality.

Groessl, Chopra, Mills 2015

Tutkimusviidakosta voi myös joskus tuntua olevan kovin pitkä matka siihen omalle joogamatolle. Subjektiivinen kokemus astuu kuvaan: jos itse koet saavasi joogasta tukea arkiseen taivallukseen, tai jos sen hyödyt peittoavat mahdolliset haitat, niin joogaharjoittelu luultavimmin tukee mielenterveyttäsi. Mikä tahansa hyvä voi muuttua myös huonoksi: liika obsessiivisuus, ehdottomuus tai pakonomaisuus ei ole koskaan hyväksi. Joogaharjoittelu ei ole tässä poikkeus.

 

Lähteet:

Braun, Park, Conboy 2012: Psychological well-being, health behaviors, and weight loss among participants in a residential, Kripalu yogabased weight loss program. Int J Yoga Therap: 9-22.

Bryan, Pinto Zipp, Parasher 2012: The effects of yoga on psychosocial variables and exercise adherence: A randomized, controlled pilot study. Altern Ther Health Med 18: 50-59.

Büssing, Michalsen, Khalsa, Telles, Sherman 2012: Effects of Yoga on Mental and Physical Health: A Short Summary of Reviews.  Evidence-Based Complementary and Alternative Medicine, vol. 2012.

Cramer, Lauche, Langhorst, Dobos 2013: Yoga for depression: a systematic review and meta-analysis. Depress Anxiety 30: 1068-1083.

da Silva, Ravindran, Ravindran 2009: Yoga in the treatment of mood and anxiety disorders: A review. Asian J Psychiatr 2: 6-16.

Granath, Ingvarsson, von Thiele, Lundberg 2006: Stress management: A randomized study of cognitive behavioural therapy and yoga. Cogn Behav Ther 35: 3-10.

Khalsa, Butzer, Shorter, Reinhardt 2013: Yoga reduces performance anxiety in adolescent musicians. Altern Ther Health Med 19: 34-45.

Khalsa, Hickey-Schultz, Cohen, Steiner, Cope 2011: Evaluation of the Mental Health Benefits of Yoga in a Secondary School: A Preliminary Randomized Controlled Trial. J Behav Health Serv Res 39: 80-90.

Keränen 2013: Joogan asanaharjoitusten välittömät vaikutukset autonomisen hermoston toimintaan ja psyykkisiin tekijöihin. http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20130325/urn_nbn_fi_uef-20130325.pdf

Kirkwood, Rampes, Tuffrey, Richardson, Pilkington 2005: Yoga for anxiety: a systematic review of the research evidence. Br J Sports Med.

Libby, Reddy, Pilver, Desai 2012: The use of yoga in specialized VA PTSD treatment programs. Int J Yoga Therap: 79-87.

Martarelli, Cocchioni, Scuri, Pompei 2011: Diaphragmatic breathing reduces exercise-induced oxidative stress. Evid Based Complement Alternat Med 2011: 932430.

Melville, Chang, Colagiuri, Marshall, Cheema 2012: Fifteen minutes of chair-based yoga postures or guided meditation performed in the office can elicit a relaxation response. Evid Based Complement Alternat Med.

Mitchell, Dick, DiMartino, Smith, Niles et al. 2014: A pilot study of a randomized controlled trial of yoga as an intervention for PTSD symptoms in women. J Trauma Stress 27: 121-128.

Park, Riley, Bedesin, Stewart 2014: Why practice yoga? Practitioners’ motivations for adopting and maintaining yoga practice. J Health Psychol.

Pascoe, Bauer 2015: A systematic review of randomised control trials on the effects of yoga on stress measures and mood.

Patil, Mullur, Khodnapur, Dhanakshirur, Aithala 2013: Effect of yoga on short-term heart rate variability measure as a stress index in sub junior cyclists: A pilot study. Indian J Physiol Pharmacol 57: 153-158.

Quilty, Saper, Goldstein, Khalsa 2013: Yoga in the Real World: Perceptions, Motivators, Barriers, and patterns of Use. Glob Adv Health Med. Jan;2(1):44-9.

Ross, Friedmann, Bevans, Thomas 2013: National survey of yoga practitioners: Mental and physical health benefits. Complementary Therapies in Medicine Volume 21, Issue 4, s. 313–323.

Shapiro, Cook, Davydov, Ottaviani, Leuchter, Abrams 2007: Yoga as a complementary treatment of depression: Effects of traits and moods on treatment outcome. J Altern Complement Med;4(4)493–502.

Sharma, Das, Mondal, Goswampi, Gandhi 2005: Effect of Sahaj Yoga on depressive disorders. Indian J Physiol Pharmacol 49: 462-468.

Smith, Hancock, Blake-Mortimer, Eckert 2007: A randomised comparative trial of yoga and relaxation to reduce stress and anxiety. Complement Ther Med 15: 77-83.

Stankovic L 2011: Transforming trauma: A qualitative feasibility study of integrative restoration (iRest) yoga Nidra on combat-related post-traumatic stress disorder. Int J Yoga Therap: 23-37.

Stoller, Greuel, Cimini, Fowler, Koomar 2012: Effects of sensory-enhanced yoga on symptoms of combat stress in deployed military personnel. Am J Occup Ther 66: 59-68.

Taspinar, Aslan, Agbuga, Taspinar 2014: A comparison of the effects of hatha yoga and resistance exercise on mental health and well-being in sedentary adults: A pilot study. Complement Ther Med 22: 433-440.

Telles, Naveen, Dash 2007: Yoga reduces symptoms of distress in tsunami survivors in the andaman islands. Evid Based Complement Alternat Med 4: 503-509.

Woolery, Myers, Sternlieb, Zeltzer 2004: A yoga intervention for young adults with elevated symptoms of depression. Altern Ther Health Med;10 (2), 60-63.

van der Kolk, Stone, West, Rhodes, Emerson, et al. 2014: Yoga as an adjunctive treatment for posttraumatic stress disorder: A randomized controlled trial. J Clin Psychiatry 75: e559-565.

Zhuang, An, Zhao 2013: Yoga effects on mood and quality of life in Chinese women undergoing heroin detoxification: a randomized controlled trial. Nurs Res 62: 260-268.

Yoshihara, Hiramoto, Oka, Kubo, Sudo 2014: Effect of 12 weeks of yoga training on the somatization, psychological symptoms, and stress-related biomarkers of healthy women. Biopsychosoc Med 8: 1.

 

Valokuva: Debashis Biswas, Unsplash

Miksi nykyihminen joogaa?

yoga_CC0_CreativeCommonsVielä parikymmentä vuotta sitten jooga oli Suomessa suhteellisen pienen piirin puuhailua. Lajin todellinen läpimeno uinui, mutta tyrskyt yltyivät nopeasti. Yhtäkkiä pienet virrat kasvoivat mereksi ja jooga oli se juttu isolla J:llä. Moni halusi osansa tästä eksoottisesta, jännittävästä elämän eliksiiristä. Joogan suosion räjähdysmäistä kasvua kuvaa hyvin se, että Suomen Liikunta ja Urheilun, Nuoren Suomen, Suomen Kuntoliikuntaliiton, Suomen Olympiakomitean sekä Helsingin kaupungin yhteistyönä julkaisemassa Liikuntatutkimuksessa jooga nousi vasta vuonna 2011 ensimmäisen kerran suosituimpien liikuntalajien listalle. Tätä ennen joogaa ei listauksissa näkynyt. Liikuntatutkimuksen (2011) mukaan joogan harrastajiksi ilmoittautui vuosina 2009–2010 kerätyn aineiston mukaan jopa 62 000 suomalaista.

Jollekin joogan harjoittajalle joogan esiintyminen liikuntatutkimuksen listauksessa tuottaa luultavasti vatsanpuruja, koska eihän se jooga ole liikuntaa herranjee, vaikka se vähän liikuntaa onkin. Oli miten oli, jokin joogassa vetää meitä puoleensa, koska meno on aikamoisen eksponentiaalista vai mitä?

Mutta miksi oi miksi?

Jooga on saanut historiansa aikana uusia tarkoituksia ja merkityksiä. Mielen toimintojen rauhoittamisen, ihmisyyden kultivoimisen ja eettisten tavoitteiden rinnalle ovat nousseet henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät tavoitteet. Joogasta halutaan helpotusta mitä erilaisempiin terveysongelmiin. Usein joogasta etsitään ja saadaan rentoutusta ja helpotusta stressiin. Sen avulla etsitään myös uskontovapaata henkisyyttä sekulaarin maailman hengelliseen arvotyhjiöön. Joillekin jooga on eräänlaista eskapismia arjesta: joogatunnit ovat seikkailupuistoja ja joogaopettajat ovat eräoppaita, joiden oletetaan luovan tunnelmia, rauhoittumista ja yllätyksiä harmaaseen arkeen. Tyypillistä on, että syyt joogan harjoittelulle muuttuvat harjoitusvuosien kertyessä.

Because I want to be present not just on my mat but also to myself and other people, the community around me. Yoga can change the heart — but we’re not just talking about blood pressure.

Marlyn Wey

Syitä joogan harjoittamiselle on selvitetty myös akateemisin tutkimuksin. Quilty ym. (2013) tutkivat Austinissa Yhdysvalloissa 600 joogan peruskurssille osallistumaan kutsutun syitä osallistua kurssille. Vastaajat näkivät joogan pääosin fyysisenä harjoitteluna (92 %), hengellisenä aktiviteettina (73 %) tai tapana hoitaa terveyttä (50 %). Pääasialliset syyt osallistua joogakurssille olivat yleinen terveys (81 %), fyysinen harjoittelu (80 %) ja stressinhallinta (73 %).  Merkittävää on, että jopa 98 prosenttia osallistujista ajatteli, että joogaamalla voi kohentaa terveyttä. Odotukset joogan suhteen ovat siis katossa.

Australian kansallisessa joogaharjoittelua kartoittavassa tutkimuksessa vuodelta 2012 suurin osa ilmoitti aloittaneensa joogan harjoittelun edistääkseen fyysistä hyvinvointiaan ja kohentaakseen fyysistä terveyttään, kuten hoitaakseen niska-hartiaseudun jännitystä tai selkäongelmia, mutta suurella osalla stressinhallinta muuttui ajan myötä yhä tärkeämmäksi syyksi harjoittaa joogaa.

We recognize our capacity to relax with the clarity, the space, the open-ended awareness that already exists in our minds. We experience moments of being right here that feel simple, direct, and uncluttered.

Pema Chodron

Park ym. selvittivät vuonna 2014 syitä joogan harrastamiselle. Mitkä ovat niitä uskomuksia, jotka saavat ihmisen aloittamaan joogan? Tätä selvitettiin kysymällä syitä joogaharjoittelun aloittamiselle ja sen ylläpitämiselle 360 joogaoppilaalta ja 156 joogaopettajalta. Molemmissa ryhmissä pääasiallinen syy joogaamisen aloittamiselle oli fyysinen harjoitus (exercise) ja stressinhallinta. Muita syitä harjoituksen aloittamiselle olivat liikkuvuuden lisääminen, kuntoon pääseminen ja masennuksen/ahdistuksen helpottaminen. Kiinnostavaa oli, että yli 62 prosenttia oppilaista ja 85 prosenttia opettajista raportoi kuitenkin, että heidän pääasiallinen syynsä harjoittaa joogaa oli muuttunut vuosien varrella. Molemmissa ryhmissä tärkein syy joogan harjoittamiselle vaihtui vuosien vieriessä henkisyydeksi tai hengellisyydeksi.

Spinning spirituality

Psykiatri Marlyn Wei näyttää tavoittaneen jotain keskeistä ihmisten pitkän tähtäimen tavoitteista tai syistä joogan suhteen sanoessaan: “The truth is that the practice of yoga is not about changing the brain, body, headstands, or even about gaining greater happiness and joy. If it were, it’d be just like taking a spinning class or doing a set of lunges at the gym. Yoga aims toward transcendence of all those things.”

Mulla on samantyyppinen kutina, joka Wein sanoista ja yllä kuvatuista tutkimuksista väreilee; se, mikä saa ihmisen sitoutumaan ja motivoitumaan säännöllisesti jostain asiasta, oli se sitten joogaa, lenkkeilyä tai käsitöiden tekemistä, elämänmittaisena (tai ainakin vuosikymmenten mittaisena) projekteina on juurikin tuo transsendentaalisen kokemus. Pelkkä terveysvaikutusten, notkeuden tai taituruuden tavoittelu ei näyttäisikään olevan se keskeisin elementti, vaan se arkinen, mutta samalla arjen ylittävä taso, joka syntyy uudestaan ja uudestaan kehollisen tekemisen keskittyneissä hetkissä, jolloin tekeminen muuttuu lopulta enemmän kuin osiensa summaksi, enemmäksi kuin hyvää tekeviksi vaikutuksiksi verenpaineeseen.

En väitä, että tällainen mahdollistuu yksin joogan kautta, päinvastoin, mutta selkeästi joogan kulttuurisesta ja rikkaasta historiasta käsin tämä inhimillinen, ”hengellisyyden” aspekti on osattu huomioida ja tarjoilla meille tarinaamme rakentaville ihmisille. Vai oletko kuullut, että joku kertoisi käyvänsä salilla, harrastavansa jääkiekkoa tai spinningiä täyttääkseen hengellisiä tarpeitaan?

Mun pointti ei ole, että noissa lajeissa ei hengellistä aspektia ole, tottakai on, vaan se, että se ei ole perinteisesti kuulunut niiden narratiiveihin. Siksi emme osaa useinkaan kertoa liikuntaharrastamisen motiiveiksi tai syiksi muita syitä kuin niitä, joita on totuttu kunkin lajin kohdalla hokemaan.

Kuva: Creative Commons

Lähteet:

Park, Riley, Bedesin, Stewart 2014: Why practice yoga? Practitioners’ motivations for adopting and maintaining yoga practice. J Health Psychol.

Penman, Cohen, Stevens, Jackson 2012: Yoga in Australia: Results of a national survey. Int J Yoga. Jul;5(2):92-101

Quilty, Saper, Goldstein, Khalsa 2013: Yoga in the Real World: Perceptions, Motivators, Barriers, and patterns of Use. Glob Adv Health Med. Jan;2(1):44-9.

 

 

Varjojen Matrix

 

daniel-burka-98223-unsplashTämä kirjoitukseni toiminee myös itsenäisenä tekstinä, mutta juonenkäänteiden ymmärtämistä auttaa, jos lukaiset edellisen postaukseni Suuri illuusio.

Länsimaisessa filosofiassa Advaita Vedantan kanssa samankaltaisiin kehittelyihin voi törmätä esimerkiksi antiikin filosofin, Platonin (n. 400 eaa), ideaopissa. Sen mukaan ihmiset ovat kahden maailman lapsia: toisaalla on ideoiden maailma, joka on ikuinen, muuttumaton, oikeasti todellinen, vain rationaalisen ajattelun avulla tavoitettava maailma. Ideat ovat eräänlaisia ikuisia, muuttumattomia, yleisiä ja abstrakteja malleja, joita tieto, sanan varsinaisessa merkityksessä, koskee. Ideamaailman vastaparina on kokemukseen perustuva, maailma, joka avautuu meille aistiemme kautta. Platonille tämä kokemuksessa avautuva maailma ei ollut kuitenkaan ”real stuff”, vaan eräänlaista harhaa, kuten maya Advaita Vedantassa.

Rakennelmaansa valottaakseen Platon esitti yhden kuuluisimmista ajatuskuluistaan, luolavertauksen. Sen mukaan ihmiset ovat ikään kuin kahlittuja vankeja luolassa, selkä luolan suuaukkoa vasten, ja he eivät siksi havaitse luolan suuaukolta avautuvaa todellisuutta, vaan vain varjot, jotka leikkivät luolan seinällä. Varjojen maailma on Platonin mukaan ihmisille aisteissa avautuva kokemuksen maailma. Koska olemme koko elämämme tuijotelleet varjoja, otamme ne todesta ja perustamme niiden varaan ”todellisuutemme” ja jopa ”tieteemme”:

”Heillä oli siellä tapana antaa kunniaa, kiitosta ja palkintoja sille, joka havaitsi tarkimmin kulloinkin ohi vaeltavat varjot, muisti parhaiten, millaiset varjot yleensä edelsivät tai seurasivat niitä tai esiintyivät samanaikaisesti, ja pystyi tämän perusteella ennustamaan, mitä oli tulossa.”

Platon: Valtio 516 d, Teokset, osa 4

Platonille todellinen tieto koski ideoita, ei empiiristä maailmaa, ja ideat oli mahdollista tavoittaa vain ajattelun kautta. Yksittäisiin, aistein havaittaviin asioihin tarttuva mieli ei Platonin mielestä tavoittanut ideoita eli tietoa sen perimmäisessä merkityksessä, vaan sotkeentui syvälle varjojen häilyvään, alati muuttuvaan ja katoavaan maailmaan.

Nykyajan Maya-sovelluksia

Ajatus siitä, että ihminen eläisi illuusiossa, ei ole inspiroinut ajattelijoita vain muinaisina aikoina, vaan samalla teemalla leikitellään edelleen uskonnollisten ja maailmankatsomuksellisten kannanottojen lisäksi myös vaikkapa science fictioniin perustuvassa populaarikulttuurissa: Matrix-elokuvassa (1999) maailma, jossa elämme, on eräänlainen tietokonesimulaatio, virtuaalimaailma, jossa ihmiset toimivat tiedostamattaan epäinhimillisten voimien apureina. Monissa hengellisissä tai henkisissä kulteissa myös kehitellään ajatuskulkuja, joissa ihmispolon elämä esitetään jonkinlaisen varjojen tanssin, salaliiton tai petoksen tuloksena. Sovellukset tämän tematiikan ympärillä viettävät moneen suuntaan.

Advaita Vedanta, Platonin ideaoppi ja Matrix perustavat kukin analyysinsä ilmenevän todellisuuden, jota he harhaksi kutsuvat, pettävälle viehätykselle ja esittävät, että on olemassa jotain perustavampaa, jotain oikeampaa. On kuitenkin myös filosofisia suuntauksia ja kehittelyitä, jotka korostavat havainnossa aukeavan todellisuutemme perustavuutta ja ensisijaisuutta. Tällaisia suuntauksia edustavat esimerkiksi tantra, amerikkalaiset pragmatistifilosofit sekä 1900-luvulta alkaneet niin kutsutut mannermaisen filosofian suuntaukset, fenomenologia ja eksistentialismi. Näihin palaan absolutely.

Kuva: Daniel Burka, Unsplash

 

 

Suuri illuusio

meditation-CC0 Creative Commons

Vedantaa pidetään usein monikirjoisen, hindulaisuudeksi kutsutun, uskontokunnan perustana. Vedanta jakautuu useisiin alaoppikuntiin, joissa maailmankatsomukset vaihtelevat dualismista (dvaita) ei-dualismiin (advaita). Ehkä kuuluisin ja vaikutusvaltaisin, Advaita-koulukuntaa edustanut kommentaattori, on noin 800 jKr elänyt Sankara, joka on kommentoinut Upanisadien lisäksi myös Bhagavad Gitan. Dvaita-koulukunnan tunnetuimpia kommentaattoreita lienevät 1000–1100 -luvulla elänyt Vedanta-filosofi, Ramanuja sekä 1200-luvulla elänyt Madhva.

Hard core -tietoa jnanan hengessä

Sankaran ei-dualistinen tulkinta Vedantasta sanoo kaikessa komeudessaan, että kaikki olemassa oleva on pohjimmiltaan yhtä ja samaa tietoisuutta, Brahmania. Advaita Vedantassa jnana, tieto, on keskeinen elementti ykseyden oivaltamisessa. Sanskritinkielinen termi tieto, jnana, viittaa sekä tietäjään, subjektiin, että tiedon kohteeseen, objektiin. Sankaran mukaan tietäminen ei siten rakennu subjekti–objekti -suhteelle, kuten esimerkiksi arkikäsityksemme tietämisestä ja luonnontieteellinen tietäminen rakentuvat.

Elikkä siis. Empiirisesti maailmaa tutkiva luonnontieteilijä ajattelee, että tiedon subjekti on erillinen tiedon kohteesta eli tietomme maailmasta rakentuu sen mukaan, millainen ulkopuolella oleva maailma faktisesti on. Mitä paremmat menetelmät meillä on tutkia maailmaa kokeellisesti, sitä tarkempaa tietoa siitä saamme. Advaita Vedantan mukaan tällainen empiirinen tieto ei ole itse asiassa tietoa lainkaan sen syvimmässä merkityksessä. Advaita vedantistille aikuisten oikeaa hard core -tietoa, tietoa sanan varsinaisessa merkityksessä, on tieto tai oivallus kaiken pohjimmaisesta ykseydestä, josta käsin jo oletettu dualistinen jako havaitsijaan ja havaittuun on keinotekoinen. Tämän hoksauksen ykseydestä voi saada vain oman perimmäisen olemuksen (Ātmanin) kautta, koska se on simbsalabim: itse asiassa Brahmania.

”This is All, and so is that. All comes out of the All – taking away the All from the All, the All remains forever.”

Isopanishad

Tietoisuus on niin kuin om

Että jotta mitä? Advaita Vedanta sanoo siis, että kaikki on pohjimmiltaan jonkinlaista universaalia tietoisuutta, ja kutsuu tätä Brahmaniksi. Kannattaa kuitenkin huomioida, että myöskään tietoisuus-sana ei merkitse vedantistille sitä, mitä arkijärjen ja luonnontieteellisen maailmankuvan varassa suunnistaville. Advaita vedantistille se ei ole tila, joka saapuu yksilöön aina aamuisin tämän herättyä syvästä unesta, jolloin hän tiedostaa itsensä toimivana subjektina ja ajatuksilla maailmaa reflektoivana yksilönä, joka antaa havainnoimiselleen ja tekemiselleen erilaisia jaettuja ja yksilöllisiä merkityksiä. Se ei ole etenkään neurotieteiden metsästämä, aivotoiminnan pohjalta syttyvä sisäinen ”lamppu”. Advaita vedantistille tietoisuus on aina läsnä. Se ei sammu unessa tai sairaudessa, ei edes kuolemassa. Se ei ole riippuvainen sellaisista kategorioista, kuten aika tai paikka. Tietoisuus vain simppelisti aina on. Niin kuin om.

No mutta, mikä ihme tämä maailma tässä ympärillä ja ajatukseni ja toimeni siinä sitten ovat, jos kerran kaikki on tietoisuutta? Kyllähän terve järkikin näkee, että maailma koostuu erilaisista asioista, joista toiset, kuten kivet, ovat vähemmän tietoisia kuin toiset, vaikkapa delfiinit tai ihmiset. Miten nämä kaikki voisivat olla perustaltaan samaa?

”The wise man should fuse all speech and senses into the mind; the mind into the Self that discriminates; the discriminating Self into the great Self; and he should fuse his Self into the Self, all peace and tranquillity.”

Kathaupanishad

Luonnon luonnos

Advaita vedantistista näkemystä ymmärtääkseen täytyy näyttämölle taluttaa ainakin muutama sanskritinkielinen lisäkäsite. Ensinnäkin tarvitaan käsite nimeltä prakrti. Se käännetään usein sanaksi ”luonto”, mutta taas täytyy lukijan skarpata, koska vedantalainen luonnon käsite on kaukana länsimaisesta luonnon käsityksestä. Vedantistelle (sekä advaita että dvaita) käytännössä kaikki havaintokohteemme ja myös havaintotapahtumat sekä ajatukset ovat prakrtia. Eli koko fysikaalinen maailma, mieli, sosiaaliset ja kulttuuriset rakennelmat, poliittiset järjestelmät, tieteelliset rakennelmat sekä myös sellaiset ymmärryksellemme perustavat käsitteet, kuten aika ja paikka, ovat osa prakrtia. Praktria on kaikki, mitä havaitsemme ja myös itse havaitseminen. Ne ovat sen erilaisia ilmentymiä.

Tässä vaiheessa alkaa tulla sellainen olo, että eikö tässä nyt kuitenkin jonkinlainen dualismi orasta, jos kerran prakrtia on kaikki edellä mainittu, pois lukien Brahman eli tietoisuus. Advaita kuitenkin pelastaa tilanteen kiinnostavalla tilannearvioilla, jossa keskeiseksi nousee mayan käsite. Maya tarkoittaa eräänlaista illuusiota tai harhaa.

Brahmanin unessa

Advaita vedantistin mukaan koko maailma tai luonto sellaisena kuin sen havaitsemme ja havaintomme siitä, eli prakrti, on itse asiassa mayaa, eikä ihan mitä tahansa mayaa: Advaita vedantistille maya tarkoittaa Brahmanin unta! Me kaikki olemme siis osa mayaa eli eräänlaista suurta illuusiota olemassa olevasta maailmasta. Tämä tarkoittaa, että koko maailma sellaisena kuin sen havaitsemme, on kuin onkin Brahman, mutta ihmisen havainnon kautta nähtynä. Ihmisen aistit ja aistimukset ja mieli ovat osa tätä suurta illuusiota, Brahmanin unta, joka saa ykseyden näyttämään harhaisesti moneudelta.

Aika kiehtova stoori tämäkin vai mitä?

Seuraavassa blogissa kerron tunnetusta länsimaisesta filosofista, jolta löytyy samantyyppisiä kehittelyjä kuin Advaita Vedantassa. Ja vastapainoksi näille idealistisille filosofioille täytyy tietenkin sanoa sananen toisenlaisista filosofisista kehittelyistä, joissa havaintomaailmamme otetaan todesta, perustana, jonka ulkopuolelle ei ole pääsyä kuin päiväunissa ja villeissä mielikuvissa. Niin ja tietty Dvaita Vedanta tarvitsee myös palstatilaa. Sen kautta pääsenkin kätevästi kohti Patanjalin joogan pohjalla kököttävää Samkhya-filosofiaa.

Eli vaikka mitä blogi-seikkailuja tiedossa huh.

Saanko esitellä järkityyppi Mīmāṃsān?

img_9794Yoga on paitsi bikramia, flowta, yiniä, astangaa, iyengaria tai anusaraa myös yksi Intian hindufilosofisista koulukunnista. Näitä koulukuntia on yhteensä kuusi: Sat Darsanas. Osa koulukunnista tai niiden alakoulukunnista on maailmankatsomukseltaan ateistisia, osa monoteistisia, osa panteistisia ja niin edelleen. Intialainen filosofinen perinne on siis vähintäänkin yhtä rikasta kuin heidän muukin kulttuurinsa. Muutamassa seuraavassa blogissani esittelen tiiviisti nämä koulukunnat, jotta joogafilosofian taustalta löytyvä ajatusten aarrearkku vähän raottuu.

Ensimmäisenä esittelen teille kertakaikkisen ”rationalistisen tyypin” eli Mīmāṃsān, joka korostaa perinpohjaisen ajattelun, kielen, toiminnan ja rituaalien tärkeyttä kärsimyksen vähentämisessä. Mīmāṃsā on just se järkityyppi, joka bileiden ollessa parhaimmillaan, päättää lähteä kotiin nukkumaan, jotta jaksaa aamulla tutkia integraalilaskentaa ja miettiä, miten tietäminen on ylipäätään mahdollista. Mīmāṃsān mielestä jumalan olemassaololle ei ole tietenkään riittäviä todisteita, joten hän heitti jumalat olan ylitse jo kauan ennen kuin eksistentialistit tekivät sen Euroopassa. Mīmāṃsālle Vedojen mainitsemilla jumalilla ei siten ole olemassaoloa sanskritin kielisten tekstien ja niiden lausumisen ulkopuolella, joten jumalten olemassaolo tarkoittaa heidän nimiensä ääneen lausumista. Mīmāṃsān näkökulmasta jumalten voima piilee juurikin kielellisessä voimassa.

Ateistinen Mīmāṃsā on siten kiinnostunut etenkin kielen ja tiedon filosofioista, siitä miten ihmiset kommunikoivat toistensa kanssa ja välittävät kulttuurisia ja henkisiä arvojaan ja tapojaan toisilleen kielen välityksellä läpi sukupolvien, ja tulevat vaikuttuneiksi kielen välityksellä sekä motivoituvat toimimaan näiden ajatusten pohjalta. Kun Mīmāṃsā joskus innostuu lähtemään baarista jatkoille, niin kysymyksiä, joita hänen seurassaan pääsee aamuyön tunteina pohtimaan ovat: Miten ihminen voi tietää sen, mitä hän tietää? Mitä on oppiminen ja miten se on mahdollista?

Ääni ja hiljaisuus muodostavat kokonaisuuden

Mīmāṃsā-koulukunta mainitsee kuusi erilaista tiedonhankintatapaa. Havaitsemisen, päättelyn, vertailun ja analogian sekä vakuuttavan todistuksen lisäksi koulukunta mainitsee jännittävän tiedonhankintatavan eli abhavan, joka tarkoittaa negaatiota tai olevan vastakohtaa.

Esimerkiksi hiljaisuutta voi ajatella ääneen lausutun negaationa ja tätä voi tulkita vaikkapa seuraavilla tavoilla. Ensinnäkin hiljaisuutta voi ajatella ääntä täydentävänä parina tai taustana, joka antaa ääneen lausutulle tilaa. Ilman hiljaisuutta kaikki ääneen lausuttu muuttuisi kakofoniseksi sumpuksi. Jotta jokin lausuttu voi erottua tietämisen kohteena, se tarvitsee ympärilleen hiljaisuutta.

Toiseksi jonkin asian olemassaolo tai äännelausuminen kertoo myös aina jonkin muun asian poissaolosta. Hiljaisuus ei ole siinä mielessä koskaan tyhjä, vaan se etsii alati uusia muotoja tulla ääneen lausutuksi tai olemassaolevaksi. Esimerkiksi se, että yhteiskunnassa yhdenlaiset äänet saavat vallan, ei tarkoita, että muunlaisia ääniä tai näkemyksiä ei olisi. Ääneen lausutun kautta tai sen taustalta, voi yrittää havaita sitä, mikä on jäänyt sanomatta tai huomioimatta. Negaation tai ei-tiedetyn voi siis ajatella olevan pullollaan ”tietoa”: tietoa odotuksista, uskomuksista ja tietoa siitä, minkä olemassaolo negaation kautta kielletään tai oletetaan poissaolevaksi.

Länsimaisessa filosofiassa erityisinä negaation filosofeina voidaan pitää esimerkiksi Hegeliä (1770–1831) ja viime vuosisadalla elänyttä eksistentialistifilosofi Sartrea (1905–1980). Jonkin poissaolo tai negaatio syntyy Sartren filosofiassa inhimillisen todellisuuden ja havainnon kautta. Hänelle ihmisen havaitseminen toimii perustaltaan negaation kautta: hahmotamme asioita sen kautta, mitä ne eivät ole.

Järkityyppi Mīmāṃsā voisi pitää abhavaa tai negaatiota vaikkapa tiedonhankinnan lausumattomana perustana: kaikki tietäminen aukeaa negaation kautta siten, että ei-tiedetystä jotain vuotaa tiedetyn piiriin.

Todennäköistä kuitenkin on, että Mīmāṃsālla on abhavasta vielä jännittävämpi selvitys hihassa kuin minulla tässä. On se sen verran fiksu tyyppi.